Tasavertainen vanhemmuus

Family

Kiirettä on pitänyt jo useamman viikon, joten tänä viikonloppuna päätettiin lähteä koko perhe patikoimaan metsään, missä ei häiritse tekemättömät työt tai pesemättömät pyykit ja mieli pääsee oikein kunnolla nollaantumaan. Tarkoitus oli lähteä kauemmas Helvetinjärvelle, mutta koska aurinko ei tähän aikaan vuodesta meitä helli kovinkaan montaa tuntia päivässä, päätimme jättää otsalamput kotiin ja suunnata Ammejärvelle, jonne suhautimme autolla vartissa Tampereen keskustan liepeiltä. Kävelymatka eväspaikalle ei ollut kuin puolisen tuntia kivikkoista metsäpolkua, mikä olikin aikas passeli pätkä meidänlaisillemme urbaaneille talsijoille. R keikkui kantorepussa meno suuntaan T:n kyydissä ja takaisin päin minun kyydissäni, tasavertaista vanhemmuutta siis parhaimmillaan 😉



 photo IMG_20181117_140836_zpsiwyeycys.jpg




Haluaisin hirmuisesti sanoa, että olemme täysin tasavertaisia vanhempia T:n kanssa. Kuitenkin se, että minä olen vauvan kanssa kymmenen tuntia enemmän, viitenä päivänä viikossa, vaikuttaa väkisinkin asiaan hieman. Minua ärsyttää kyselyt ”mitä syötän” ja ”laitanko nukkumaan”, koska silloin tekisi aina mieli sanoa ”se on sinunkin lapsi, tee kuten parhaaksi näet”. Kuitenkin jos isi on ollut poissa koko päivän, eihän hän voi tietää, mitä on milloinkin syöty. Pyrinkin aina isin tullessa kotiin kertomaan kaikki päivän jutut kuten, mitä on syöty ja miten on nukuttu, jotta isikin osaisi miettiä mitä vielä pitää syödä, tarvitseeko nukkua vielä päikkärit ja sitä rataa. Jos isi joskus antaisikin vauvalle makeaa mangososetta päivälliseksi, niin onko se nyt niin vakavaa, vauva ainakin tykkää.

Tuntuu, että monesti perheissä äidiltä kysytään vastaus kaikkiin kysymyksiin, että milloin missäkin tilanteessa pitää toimia. Sehän johtuu tietysti siitä, että yhäkin usein äidit ovat enemmän lasten kanssa kotona, joten ovat enemmän ajan tasalla siitä, mitä lapsi milloinkin tarvitsee. Jos taas isi on päivät lapsen kanssa ja äiti töissä, niin silloin tämä menee toisinpäin. Koitan antaa isin tehdä vauvan kanssa kuten hän parhaaksi näkee, enkä alkaa nipottamaan jokaisesta pikku asiasta, jonka itse tekisin toisin. Välillä se kyllä vaatii hampaaseen puremista, niin että tuntuu. Teenhän minäkin varmasti juttuja toisin, kun T:n mielestä olisi järkevintä. 
Veikkaanpa, että jos nipottaisin jokaisesta pikku asiasta, saisin tehdä kaiken lopulta itse, eikä isikään varmaan kovin mielellään auttaisi missään, kun hänelle luultavasti tulisi sellainen olo, ettei osaa tehdä mitään, vaikka niin ei tietenkään ole. Ainakin itselleni tulisi, jos minulle huomauteltaisiin jatkuvasti jostain vaipan tarran vinoudesta.

Vauvan sairaalassa olo venyi kuukauden mittaiseksi synnytyksen jälkeen ja isi oli kotona erityispäivärahalla koko tämän ajan, mikä oli aivan valtavan tärkeää. En todellakaan tiedä miten ikinä olisin jaksanut sen ajan yksin ravaamassa sairaalassa. Kun vauva vihdoin pääsi kotiin, niin isi pääsi viettämään isyyslomaa ja saimme totutella uudenlaiseen arkeen, yhdessä koko perhe aivan rauhassa. Imetyksessä oli paljon haasteita ja lopulta päädyinkin pumppaamaan kaiken maidon vauvalle kahteen kuukauteen saakka. Isi syötti vauvan yöllä pullosta, sillä välin kun minä pumppasin maitoa.



Nyt kun isi on töissä, minä hoidan yön syötön arkisin, jotta hän jaksaa keskittyä paremmin töihin. Meillä on aika helppo tilanne tällä hetkellä, sillä R nukkuu kymmenestä kahteentoista tuntia yössä, heräten syömään vain kerran. Jos yöt sisältäisivät enemmän valvomista, niin voisin tarvita apua. Aiemmin, kun R heräsi yöllä enemmän, T hoiti yö syötöt viikonloppuisin ja minä sain nukkua. Nykyään en koe tätä tarpeelliseksi, ellei ole joku poikkeus tilanne, esim. että minä olen ollut likkojen kanssa keikalla myöhään, olen kipeä tai muuta vastaavaa. T nukkuu arkena paljon vähemmän kuin minä, joten ei olisi kovin reilua, ettei hän saisi viikonloppunakaan nukkua. Illalla kun isi tulee kotiin, niin hän syöttää useimmiten kiinteät ruuat, koska muuten se homma jäisikin melkein kokonaan minulle, kun päivän aikana ehdin syöttämään jo aamupalan, lounaan ja välipalan. 



Kylvetykset ja vaipan vaihdot hoitaa, kuka milloinkin ehtii. Minä taidan olla tässä perheessä kynsien leikkuu vastaava, niin koirien kuin lapsenkin osalta. Myös koirien ja vauvan hampaiden pesu olisi kuulemma minun tehtäväni, koska minulla on siihen koulutus, tästä väiteltiin viimeksi eilen. Vielä en ole T:n hampaita joutunut pesemään, ehkä sitten seitsemänkymmenen vuoden päästä (hah). Koirien lenkityksen suhteen olemme sopineet, että T vie aamulla ja minä illalla, koska meillä menisi R:n kanssa koirien lenkitys niin myöhäiseksi kaiken muun aamun toiminnan päälle, ettei koirien ole kiva odotella niin pitkään kupla otsassa. Käymme R:n kanssa päivällä sitten yhdessä lenkillä rennommalla aikataululla. Ennen kun jäin kotiin vauvan kanssa, imuroiminen oli T:n hommaa useammin, koska minulla menee kuulemma hermot (pah) ja minä taas siivosin ja kiillottelin noin muuten. Nykyään, sekä siivoaminen, että ruuanlaitto ovat enemmän minun kontollani, koska tykkään viettää mieluummin sen yhteisenajan T:n töiden jälkeen, muuten kuin siivoten ja ruokaa laittaen. Tietenkään aina tämä ei toteudu ja siinä tapauksessa tehdään hommat yhdessä illalla, vaikka siististä kodista ja valmiista ruuasta olisikin niin ihana nauttia päivän päätteeksi. 


Eli mielestäni olemme lähes tasavertaisia vanhempia ja tämäkin on sellainen juttu, mitä voi tietoisesti hioa aina parempaan suuntaan, antamalla isällekin mahdollisuuden tehdä ja auttaa, sekä pyytämällä sitä tarvittaessa.



 photo IMG_20181117_142558_zpskub6jqht.jpg
Kuvat meidän viikonlopun metsäretkeltä.










Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *