Nirson vauvan mukavat lounashetket

Family

Emme ole olleet erityisen onnekkaita vauvan syömisen suhteen. Ensin imetys ei todellakaan sujunut kuin unelma ja lopulta pumppasinkin kaiken maidon ja syöttö sujui pullolla. Kiinteiden kanssakaan ei päästä mitenkään helpolla. Meidän ipanan mielestä syömäkelpoista on ainoastaan ruoka, joka on samettisen pehmeää ilman pienintäkään kökkärettä tai klimppiä pilaamassa suutuntumaa. Niin ja tietysti ruuan pitäisi myös maistua joltain, mieluiten makealta.

Meidän seesteisen nautinnollisia (sarkasmi) ruokailuhetkiä on varmaankin osittain hankaloittanut tämän vuoden tiuha tahti sairasteluissa. Korvatulehduksessa, kun nieleminen saattaa tuntua ikävältä, jäivät ruokailut aika pitkälti niiden ”maukkaampien” ruokien varaan eli hedelmä- ja marjasoseisiin. Kun syöminen on epämukavaa, ruokailuhetkestä jää ikävä muisto ja kun hetken syö vaan niitä hyviä ruokia, niin muu ei enää meinaisi maistua sitäkään vähää myöhemmin.

R ei syö punaista lihaa eikä kanaa ja tästä syystä neuvolassa meidät laitettiin ravitsemusterapeutille (käynnistä ja sen jälkeisistä ajatuksistani voit lukea lisää täältä) ja lisäksi olemme ravanneet painokontrolleissa, mikä vielä on lisännyt vauvan syömisien syynäämistä oikein kunnolla. Kaikki tämä on varmasti tehty lapsen parasta ajatellen ja on toisaalta hienoa, että maamme pienokaisista pidetään huolta, mutta minulle käynnit ovat aiheuttaneet valtavan stressin, mikä ei erityisesti tee ruokailuhetkistä yhtään mukavampia kenellekään.

Nyt pyrinkin sivuuttamaan painon tarkkailun aiheuttaman stressin ja keskittymään vaan siihen, että ruokailuhetki olisi mahdollisimman mukava. Jos ruokaa ei mene, niin turha sitä syöttämistä on jatkaa siihen saakka, kunnes sekä syöttäjä, että syöjä ovat molemmat raivon partaalla. Yritän pitää ruokailurytmin mahdollisimman tasaisena, että kolmen tunnin välein syödään jotain, niin paljon kun syödään ja sitten kun ei uppoa, niin lopetetaan ruokailuhetki ajoissa, ennen pimahtamista. Tuli niitä kiloja tai ei.

Huvittavinta tässä on se, että ennen kun sain oman vauvan, pyörittelin silmiä ihmisille, jotka ”kasvattivat lapsistaan nirsoja”. Jep, ei pyöritellä silmiä enää, kun oma lapsi pistää hanttiin lusikalle. Asiat vaan monesti ovat hitusen monimutkaisempia ihan läheltä katsottuna. Toinen asia on piirretyt. En ennen omaa lasta ajatellut, että tulisin olemaan se äiti, kuka laittaa piirretyt pyörimään, jotta lapsen ruokailu sujuisi kivassa Mikki-hiiri transsissa. Toisin kävi.

Kuitenkin toisaalta mielestäni on parempi, että lapsi syö ja ruokailu on mukavaa, kuin se, että lapsi kitisee, kaikille tulee paha mieli ja masuun päätyy maksimissaan se muutama lusikallista. Tiedostan kyllä sen, että viihdykkeistä irtautuminen voi sitten aikanaan tuottaa haasteita. Meidän ruokailuhetkemme sujuvat kuitenkin nytkin ihan jees ilman piirrettyjä, jos ympärillä on hälinää ja huomio kiinnittyy muuhun kuin itse syömiseen (tai jos on välipala-aika ja suuhunsa saa vaikka banaani-persikka Pilttiä <3).

Luotan siihen, että kun lapsi kasvaa ja pääsee enemmän maistelemaan samoja ruokia, kuin mitä vanhemmat ja muut lapset esimerkiksi päiväkodissa syövät, niin nirsoilu vähenee. Pidän kaikista pahimpana juttuna sitä, että syömisestä tehdään kauhea numero ja lapselle (ja vanhemmille) ikävä hetki.

Vaikka yritänkin pitää rennon asenteen syömisessä ja toivon sen tarttuvan myös lapseen, meillä huomioidaan kuitenkin ruuan energiapitoisuus. Aamulla ja illalla syödään puuroa hedelmäsoseiden sijaan ja päiväruokaan lisätään välillä tilkka hyviä rasvoja, kuten rypsiöljyä tai oliiviöljyä. Lisäksi annan ruokaa juuri niin paljon, kun vain uppoaa ja jos päiväruoka on syöty kunnolla loppuun, tarjoan jälkkäriksi hedelmä-tai marjasosetta, jota monesti meneekin vielä puoli purkkia. Kiinnitän huomiota siihen, että joka päivä tulee syötyä myös tuhdimpia ruokia, esimerkiksi porkkana-palsternakka soseen lisäksi linssi- tai kalasosetta. Kuten jo mainitsin, kaikenlaiset kökkäreet ja klimpit ovat kammottajia pienen syöjämme mielestä. Koko ruuasta ei mene alas mitään, jos siihen on lisätty vaikkapa soijarouhetta pilaamaan suutuntuma. Onkin harvoja valittuja ruokia, joissa klimpit just ja just uppoavat. Näistä parhaiten maistuva meillä on Bonan kasvislasagne. Meillä ei sormiruokailla juuri ”kunnon ruokaa”, vaan lähinnä hedelmiä ja leipää. Nämä ovat kuitenkin toimineet hyvin, kun opetellaan syömään jotain, missä on suutuntumaa. Palaset, kököt ja klimpit uppoavat meillä paljon paremmin lapsen sormiruokaillessa itse, kuin minun tarjoamasta lusikasta.

Natiaisen suosikkiruokaa niistä niin sanotusti kunnon ruuista on Bonan juurespasta, jonka lisäksi palsternakkasose ja porkkanasose menevät myös ihan ok. Näihin hyviin ruokiin sekoitankin usein muita makuja ja totutan sitä kautta tykkäämään myös muista ruuista. Kalaruuat eivät ole meillä suosikkeja ja olen saanut parhaiten lohta uppoamaan, kun laitan sitä R:lle leivän päälle ja hän saa itse nakerrella lohileipänsä. Leivän päälle saa hyvin levitettyä myös avokadoa, mistä saa myös kivasti energiaa hyvien rasvojen muodossa.

Välillä olen ollut ihan valmiina tarttumaan puhelimeen ja tilaamaan mummilta virkatun pakkopaidan, saadakseni ipanan masuun jotain välipaloja parempaa. On tosiaan meinannut vähän unohtua mitä oikeasti pidän tärkeänä ruokailussa, kun takaraivossa kummittelee ikävä painostus siitä, että kiloja pitäisi kertyä. Todellisuudessa kaikki kuitenkin kasvavat eri tahtia, eikä syömään pakottamisesta aiheudu kuin traumoja ja harmia.

4630cookie-checkNirson vauvan mukavat lounashetket

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *