Kesämuistoja: polttarit

Personal Wellness

Juhlittiin viikonloppuna ihania kesähäitä! Vaikka illat alkaakin jo tuntua kovin syksyiseltä, niin näistä juhlista ei lämpöä eikä aurinkoa puuttunut. Kreikkalaistyyppinen buffet oli pirun hyvä ja myös kaltaiseni kasvissyöjä löysi itsellensä herkkuja yllin kyllin. Juhlaväki oli rennoissa meiningeissä, tanssittiin, ihasteltiin auringonlaskua ja myös itkettiin, kun rakastunut hääpari tanssi livebändin tahtiin. Mutta ei enempää fiiliksiä häistä, sillä …

Continue Reading

Raha parisuhteessa

Personal

Siitä asti, kun muutettiin T:n kanssa yhteen, ei olla pahemmin piitattu kumpi maksaa minkäkin kauppareissun tai bensatankillisen. Se on sujunut meidän kohdalla tosi hyvin, koska me molemmat käytetään aika saman verran rahaa. Käydään ulkona syömässä melko saman verran, ostetaan uusia vaatteita yhtä harvoin, eikä kummankaan harrastukset maksa maltaita.  Tällä hetkellä hoitovapaalla ollessani, ei tosiaan tipu …

Continue Reading

Kun R:n etuhampaat poistettiin nukutuksessa (ja autoon tuli lommo)

Personal

Meidän perhe koki pari viikkoa sitten epäonnen 15 minuuttia, kun samaan aikaan kolhittiin autoa ja hampaita: Ajelimme hakemaan esikoista mummin tyköä hoidosta, kun vasenta kaistaa ajaessamme, oikeaa kaistaa ajava auto vaihtoi kaistaa suoraa meidän päälle, vilkaisematta sivulleen. Henkilövahingoilta selvittiin ja puhelinnumerot syyllisen kanssa vaihtuivat draamattomasti viereisellä huoltsikalla.  Kun pääsimme jatkamaan matkaa ja saavuimme viimein mummilaan, …

Continue Reading

Millainen äiti haluaisin olla

Family Personal

Eilen sain viettää ihanan äitienpäivän, jo toista kertaa myös itse äitinä! Aloitettiin aamu pitkällä ja runsaalla spesiaali hyvällä aamiaisella, jonka jälkeen lähdettiin mummola kierrokselle koko päiväksi. Tää päivä itsessään pisti pohtimaan, että millainen äiti mä olen ja millainen haluaisin olla. Eihän se ihan niin aina mene, että päätän nyt olla tällainen äiti ja sitten olen …

Continue Reading

Uuteen kotiin

Personal

Niin siinä vaan kävi, että löydettiin kuin löydettiinkin meille uusi koti. Meidän nykyinen koti meni kaupaksi ripeästi, muutamassa päivässä ja olimme jo varautuneet muuttamaan väliaikaisesti vuokralle sen oikean löytymiseen asti. Takaraivossa kolkutteli pieni stressin poikanen, sillä halusimme löytää kodin siihen mennessä, kun R:n päiväkotiin haku tulisi ajankohtaiseksi, ettei pienen tarvitsisi vaihdella päiväkotia tiuhaan, kun sen …

Continue Reading

Flunssan jälkeinen euforia

Personal

Ah, elämä alkaa taas voittaa! Sain kaamean flunssan viime viikolla. Yskä, nuha ja tukkoisuus alkavat viimein helpottaa ja huh, jollain ihmeellä flunssa ilmeisesti ei tarttunut perheen pienimpään. Tämä vuosi on ehtinyt olemaan jo tosi sairastelun täyteinen, mikä toisaalta oli arvattavissa, sillä viime vuonna säästyin kokonaan flunssilta. Kroppa varmaan tiesi, ettei viimeisillään raskaana/pienen vauvan kanssa ehdi …

Continue Reading

Meidän melkein tavallinen päivä

Family Personal

Tähän päivään heräsi aivan eri fiiliksellä, kun ikkunasta ihastutti kirkas taivas, aurinkoista päivää luvaten. Tarkoitukseni oli tänään kasata kuvapainotteinen postaus, meidän ihan tavallisesta päivästä, mutta tämä päivä oli kyllä hitusen hektisempi kuin tavallisesti. Eilinen käytettiin tuiki tavallisesti kotona siivoillen ja ruokaa laittaen, joten tämä päivä olikin kiva viettää menossa. Aamulla treffattiin R:n kummitädin kanssa ja …

Continue Reading
Onnellinen äiti ja poitsu

Mikä siinä äitiydessä on niin hiton haastavaa?

Family Personal

Keväisen aurinkoinen päivä osui kuin tilauksesta tälle päivälle, onnittelemaan tänään tasan kymmenen kuukautta vanhaa naperoamme. Me ei varsinaisesti juhlisteta kuukausipäiviä, mutta sattumalta eilen illalla nukkumaan mennessä tämä päivä muistui mieleen. Ajatella, hän on ollut osa meidän elämää jo yli puolitoista vuotta, kun lasketaan raskausaika mukaan! Aika menee ihan älyttömän nopsaa… Nämä kymmenen kuukautta äitiyttä ovat …

Continue Reading

Terkut mukavuusalueelta

Personal

Pian on taas aika kehittyä ja tavoitella unelmia, kun yhteishaku aukeaa ensi kuussa. Alan olla viimein selvillä vesillä mihin itse aion hakea. Pitkään olen pompotellut jotain järkevää, jotain luovaa ja uskon löytäneeni nyt jotain siltä väliltä. Ei tosiaan ole helppoa miettiä mikä on paras juttu itselle. Moni kiva homma vaatii hirveästi työtä, että siinä menestyy, …

Continue Reading