torstai 6. joulukuuta 2018

Self-lovea ja jälkikasvu kiittää


Ennen raskautta jännitin mitä käy kropalle raskauden ja synnytyksen jälkeen. Tuntui mahdottomalta ajatukselta, että maha (ja tiedätte kyllä mikä) voisi venyä niin paljon ja palautua siitä lähes entiselleen.

Raskauden jälkeen arvostus omaa kehoa kohtaan on aika pitkälti huipussaan. Se, että kroppa pystyy kasvattamaan sisällään toisen ihmisen ja kaiken lisäksi vielä tunkemaan sen pihalle suhteellisen pienestä rööristä, on vähintäänkin ihmeellistä. Olen jo aikoja sitten luopunut ulkonäöstäni valittamisesta ja virheiden etsimisestä peilin edessä, mutta nyt en enää todellakaan kehtaa kitistä pienistä ”virheistä” ja muhkuroista. Tai ainakin yritän välttää sitä (parantamisen varaa on ainakin siinä, miten tukka on aina huonosti). Miettikää nyt minkä urakan keho on tehnyt ja sitten kaiken sen jälkeen annetaan pelkkiä risuja, milloin mistäkin löysästä kohdasta. Ei ei.

Myönnettäköön, että olin melko onnekas raskaudessa kertyneiden lisäkilojen ja muiden ei toivottujen muutoksien osalta. Olin (taas kerran) varautunut pahimpaan ja käynyt keskustelun itseni kanssa asennoituen siihen, että mikäli vatsani on tulevaisuudessa säkki täynnä arpia, olkoon ne taisteluarpia, joista seurasi jotain mahtavaa. Aivan varmasti isot, pysyvät muutokset kropassani olisivat kuitenkin häirinneet jonkin verran, vaikka kuinka aiheesta itseni kanssa keskustelisin.

Vatsani palautui ihan suhteellisen nopeasti melko samanlaiseksi mitä se oli ennenkin raskautta. Löysä nahka kuulemma lähtee vuoden sisään… lähtee tai ei, se jääköön nähtäväksi. Meidän suvussa on sukurasitetta suonikohjuihin ja niitä osasin myös vähän pelätä. Raskaudessa sainkin painettaessa kipeän kohdan reiteeni, jonka olen itse diagnosoinut alkavaksi suonikohjuksi, mutta eiköhän siitä selvitä.



 photo 730ae491-fd03-4980-aa78-74082e680060_zpsjcxuzmgc.jpg

 photo fc0fcf39-d796-4d72-8d3b-2114c61b458e_zpskfgsvjzj.jpg




Kuitenkin ehkä tärkein muutos minkä raskauden ja synnytyksen jälkeen koin oli se, että olen nyt esimerkkinä pojalleni siinä, miten minä suhtaudun itseeni ja muihin. Lapset saavat niin herkästi ideoita muilta mikä heidän ulkonäössään voisikaan olla pielessä.  Toivon, että onnistun omalla esimerkilläni antamaan myös lapselleni positiivisen kuvan itsestään. On hurjan tärkeää viihtyä nahoissaan ja ulkonäkö sekä omassa kropassaan viihtyminen vaikuttavat niin moneen asiaan. Sitä helposti tulee kritisoineeksi itseään mitä pienimmistä asioista mihin tuskin toisessa ihmisessä kiinnittäisi huomiota.

Joka ikinen löytää itsestään halutessaan virheitä, oli takana, kuinka monta salikertaa ja viherpirtelöä tahansa. Loppujen lopuksi kaikki on pääkopasta kiinni. Joku voi tuntea olonsa suunnattoman hehkeäksi esimerkiksi liikakiloissaan tai pienissä tisseissään, kun taas toinen skippaa aamiaisen ja tunkee kolmatta kerrosta pakkelia naamaansa peittääkseen ties mitä omasta mielestään inhottavaa kohtaa itsestään.

Kuitenkin sisältä hyvä olo korreloi paljolti siihen, miten koemme itsemme myös ulkoisesti. Juodaan viherpirtelöä ja käydään salilla, mutta tehdään se sen takia, että siitä saa voimaa ja energiaa, eikä yksinomaan täydellisen ulkonäön tavoittelun takia, koska se on loputon tie.

Vaikka raskaudesta ei jäänytkään arpista säkkiä mahan tilalle, voisin hyvin kehitellä itselleni ongelman jostain kehon osastani, mutta jätän väliin. Joten arpia tai ei, self-love kunniaan ja turhat kitinät pois, niin ehkä jälkeläisemmekin rakastavat itseään enemmän.






 photo IMG_20181206_145514_zpsphgqfyvo.jpg




Niin ja ihanaa itsenäisyyspäivää ♡  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luitko jo?

Mikä musta tulee isona?