Uudessa saunassa

Wellness

Saatiin viettää R:n kanssa perjantai ilta ihan vaan kahdestaan T:n ollessa ”yksillä”. R pääsi ekaa kertaa meidän uuteen saunaan ja oli ihan super söpö näky, kun istui siinä vieressä omalla pefletillä ja hämmästeli sihisevää kiuasta.

Meidän ensimmäinen täysin valmis huone uudessa kodissa on sauna. Sauna ei ollut remontin tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen, mutta valmistui nopeiten, koska siinä oli meidän tapauksessa vähiten suunnittelemista. Itse asiassa sauna oli viimeinen asia, jonka suunnittelimme tähän kotiin. Se on jotenkin hirmu hankala suunnitella, kun vaihtoehtoja lauteissa ja paneeleissa tuntui olevan tosi rajoitettu määrä. Meillä kummallakaan ei myöskään ollut mitään erityisen tarkkaa visiota saunan suhteen, niinpä se oli se kohta kotia missä voitiin nipistää budjetista, eikä mikään valmis saunapaketti tietenkään kuulunut siinä tapauksessa kuvioon.

Päädyimme valitsemaan leveän laudelankun haapaa ja seinät kapeampaa kuusipaneelia. Haapa on puuna tosi vähäsyinen ja niin saatiin lauteista Tikkurilan valkoisella Supi saunavahalla helposti vaaleat ja tasaväriset. Seiniin taas halusimme enemmän eloa ja siihen kuusi oli nappi valinta. Sen lisäksi, että kuusessa oli hakemamme eläväinen kuosi, kuusi oli myös edullinen vaihtoehto hieman hintavamman haavan kaveriksi. Kuusipaneeli haluttiin tummemmaksi kuin lauteet ja siihen valikoitu Tikkurilan Supi Arctic saunasuoja sävynä Kelo Arctic. Arctic sävyissä on hohtava vivahde, joka valon osuessa tuo pienen lisäsäväyksen saunaan, mutta on sopivan häilyvä eikä lainkaan silmiinpistävä hämärässä saunassa.

Kuvassa paneelit ensimmäisen kerran maalattuna, maalasimme ne vielä toiseen kertaan niiden ollessa kiinni seinissä.

Harvia Cilindro kiuas valittiin, koska kokeneemmat saunojat kertoivat pilarikiukaan olevan parempi kuin perinteisen seinään kiinnitettävän, eikä hinnoissa kuitenkaan hurjasti hintavampi. Tämä oli yksi (kenties ainoa asia) mikä oli mulle ihan sama. En varmaan erottaisi niitä kuuluisia ”kosteita tai kuivia löylyjä” toisistaan. Sauna on kuuma, jos se on kuuma ja sillä sipuli.

Meidän kylpyhuoneessa on melko vaalea yleisilme, enkä halunnut sinne muita vahvoja kontrasteja kuin vihreä sävy pesutilan takaseinässä. Etsinnässä oli alusta alkaen valkoinen, maitolasinen ovi. Yritän viimeiseen asti välttää kiillotettavia lasipintoja, joten kirkas ovi oli siksikin pois suljettu. Maitolasi päästää pehmeästi valon läpi, kuitenkin niin, ettei siitä näy läpi ja antaa saunalle sopivan valaistuksen. Lisäksi saunassa on selkänojan takana muutama spotti tunnelmanluojana. Nykyään valtaosa tuntuu suosivan saunoissa suuria lasiseiniä eikä saunan enää tarvitse olla pimeä koppi. Itse oikeastaan tykkään enemmän siitä pimeästä kopista, ellei näkymä lasiseinän takaa osoita järvelle, alpeille tai muuta vaatimatonta. Lisäksi tässä oli tietysti se kiillotus aspekti.

Vielä on lyömättä lukkoon mikä systeemi tulee estämään suihkun roiskeiden leviämisen koko kylpyhuoneeseen, päädytäänkö kuitenkin kirkkaaseen isoon suihkuseinään vai keksinkö jonkun paremman ratkaisun. Väläyttelin jopa suihkuverhoa, vaikka luulin olevani suihkuverhovihaaja henkeen ja vereen, saa nähdä.

Sauna ei ollut meille se tärkein paikka mihin ulkonäöllisesti panostaa, mutta silti lopputulos on meille tosi mieleinen. Ja vaikka sauna saikin vähiten huomiota remontissa, niin oikeasti pidän sitä huippupaikkana. Saunassa vähäpuheisemmatkin suomalaiset alkavat höpötellä ummet ja lammet asioista, mitkä muuten jäisivät sanomatta, häiriötekijöitä ollessa täydet nolla. Ehkä kun istuu nakkena hämärässä kuumassa huoneessa, niin sitä on jotenkin aidoimmillaan? Siellä tulee ainakin meidän perheen juteltua ihan eri tavalla, kuin siinä telkkarin lomassa arki-iltana mainoskatkoilla.

Saunan lopputulos on tosi mieleinen! Ehkä jopa ylitti odotukset ottaen huomioon, että tosiaan oltiin vähän sillä linjalla, ettei törsätä saunaan valtavia summia.

-Jasu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *