Se oikea

Personal

Vaaleanpunainen vanha puutalo, vain alamäen päässä keskustasta. Ai että, lähes täydellistä. Lähes.
Muutimme T:n kanssa ensimmäiseen omaan kotiimme ennen joulua 2016. Meillä oli melko suppea alue, jolta etsimme tulevaa asuntoamme, sillä emme halunneet kauas keskustasta ja olimme todella tykästyneet kyseisen soraharjun metsä- ja järvimaisemiin. Rakastan olla lähellä luontoa ja eritoten veden äärellä, tunnen oloni rauhoittuneeksi. Unelmoin siitä, että voisin leppoisana kesäaamuna ottaa SUP-laudan alle ja lipua keskelle järveä hörppäämään kupin kuumaa, venyttää siinä vaikka muutamat asanat ja jatkaa päivää näissä ihanissa rentoutuneissa fiiliksissä.

 photo UNADJUSTEDRAW_thumb_d78_zpslbeljuoz.jpg




Samalla en kuitenkaan ole mikään menninkäinen, joka on kotonaan keskellä metsää ja pidän siitä, että ikkunasta näkyy valoja, jotka muistuttavat lähellä olevan myös muita ihmisiä. Pyöräilen paljon, ja pidän asuinpaikan yhtenä kriteerinä sitä, että sieltä pääsee polkaisemaan kauppoihin ja kahviloihin enintään puolessa tunnissa. Jos totta puhutaan, jopa vähän pelkään metsissä, ainakin pimeän tullen. Saatanhan olla juuri se henkilö, joka eksyy karhuemon ja sen pennun väliin.
Joskus kuitenkin leikittelen ajatuksella, että millaista olisi asua jossain kaukana kaupungista, missä näkisi vuodenaikojen vaihtuvan, kaikkia pieniä luonnon yksityiskohtia myöten. Ei kuuluisi autotien häly, koirat ja lapset juoksisivat pihalla, aurinko paistaa ja linnut laulavat. Ah. Tämän ihastuttavan ajatusleikin keskeyttää kuitenkin se fakta, että Suomessa olosuhteet ovat… hmm… noh, asennoitumista vaativat, ainakin neljä kuukautta vuodesta, kunnes aurinko taas kömpii esiin. Onko se sen arvoista, nauttia luonnosta, valosta ja rauhasta kesä ja kärvistellä sitten pimeääkin pimeämpi talvi? Kun olet kaukana kaikista ja kaikesta eikä ikkunasta pilkota yhden yhtä katuvaloa.
Valtaisa miinus on tietysti myös välimatkat. Kun iKaffe onkin loppu aamulla ja lähimmälle huoltsikalle ei hurautakkaan yhdessä biisissä, niin kenelläkään ei ole hauskaa. Entä kun R alkaa harrastaa ja äiti ja isi ajelevat lähimpään kaupunkiin reeneihin alvariinsa. Huomioiden tietysti myös meidän vanhempien työmatkat. Riittäisiköhän nykyistä mukavampi auto ja äänikirja taustalle, myös silloin kun sataa räntää.




 photo UNADJUSTEDRAW_thumb_d73_zpswkpcc9di.jpg
Kuvat: Anni Pajukangas




Meillä on luultavasti muutto edessä paremminkin pian, kuin pitkän ajan päästä, sillä suunnitelmiemme kannalta on järkevämpää luopua nykyisestä kodistamme. Koen hirvittävän ristiriitaisia tunteita nykyisestä kodistamme. Toisaalta rakastan sitä ja sen tuomaa lämmintä tunnetta, mutta toisaalta ei tämä pidemmällä aikavälillä täytä toiveitamme, eivätkä nämä vanhat (ihanat!) puutalot yleensä ole käytännöllisyyden taidonnäytteitä. Se, että millainen ja missä se oikea on, ei ole vielä läheskään selvää, enkä usko, että yksi koti voisi millään täyttää kaikkia perheemme haaveita.





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *