Hälventynyt matkakuume

Personal

 Rakastan nähdä maailmaa ja uusia paikkoja, piristävää valoa ja vaihtelua Suomen keleihin ja kulttuuriin. Ennen ajattelin, että haluan tehdä töitä tasan sen takia, että saan kerättyä mahdollisimman paljon rahaa matkustamiseen. Jokin on kuitenkin muuttunut. Ehkä se on se, että heräsin siihen ajatukseen, etten ehkä elä tässä ja nyt, vaan sitä seuraavaa ulkomaanmatkaa odotellen. Vaihdoin siis ajatukseni enemmän tähän hetkeen ja kiinnittämään huomiota siihen, mikä tässä hetkessä on hyvin.
 
En tiedä oliko vuoden 2018 kelit Suomessa radikaalisti parempia kuin muiden vuosien, sillä koin todella, että talvi oli talvi ja kesä oli kesä, kauniita päiviä oli lukemattomia, eivätkä sateisetkaan päivät tuntuneet niin kamalilta. Oikeastaan se on ainakin mulle välillä helpottavaa, kun on ollut oikein lämpimiä tai kauniita päiviä ja tekisi mieli nauttia niistä jokaisesta täysiä ja sitten kun tulee se sadepäivä ja voit vaan suosiolla olla sisällä, puunata kodin puhtaaksi ja katsoa telkkaria, eikä aurinko käske säteillään ulos siitä nauttimaan. No joo tietysti sadetta ei tarvita kuin se yksi päivä silloin tällöin, sen sääukko tuppaa unohtamaan aina välillä, mutta viime vuonna hän oli kuitenkin suht terässä!
 
Viime kesä kylläkin oli aivan liian kuuma omaan makuuni, varsinkin kun tuolloin pienen vauvan kanssa vietti paljon aikaa ihokontaktissa ja aina ulkona ollessa sai olla etsimässä varjopaikkaa, ettei pieni tukahdu tai pala. Siinäkin suhteessa on siis tullut muutos. Ennen nautin kuumasta yli kaiken. Vai oliko se vaan sitä, että se oli harvinaista herkkua ja koin että ”tästä täytyy nyt nauttia, kun se on mahdollista”?
 
Siinä on kuitenkin se tietty fiilis, kun lähtee matkalle. Se jännitys, odotus ja askel enemmän tai vähemmän tuntemattomaan. Aina ei kuitenkaan täydy lähteä maailman toiselle puolelle sitä etsimään. Meillä on ollut ajatuksena tehdä kahdestaan yhden yön (näin alkuun kun, R on vielä niin pieni) hotellireissu Suomen sisällä, vähän parempi hotelli, joku meille uusi ravintola ja siinäkin on jo yllin kyllin uutta ja ihanaa. Sitten sitä reissua kaukomaihin voi suunnitella ja odottaa pidempään, mikä on jo puoli ruokaa, mallailla eri vaihtoehtoja ja funtsia mikä on oikeasti se antoisin paikka itselle kokea ja nähdä livenä. Koska kaikkialla ei tarvitse käydä paikan päällä.
 
Osa syy matkakuumeeni laskemiseen on saletisti matkustamisen päästöt. Se on pannut miettimään juurikin sitä, mitkä kohteet todella ovat kokemisen arvoisia ja mikä perimmäisin syy matkalle on. Lentokonetekniikka kyllä paranee, mikä osaltaan pienentää päästöjä, mutta toisaalta lennot halpenevat ja lentäminen yleistyy, joten myös meidän pienten ihmisten pitää vilkaista peiliin ja miettiä millä tavoin itse kukin aikoo vaikuttaa siihen, että on jatkossakin paikka, minne lentää.
 
Matkustaminen kuitenkin avartaa ja mielestäni voi tehdä meistä jopa hitusen parempia ihmisiä, kun nähdään, miten muualla elämää eletään. Omatuntoani alkaa kolkuttaa ajatus siitä, että lentäisin Atlantin yli vain makaamaan auringossa, enkä suuntaisi resortin ulkopuolelle kokemaan ja oppimaan (vaikka se niin ihanalta joinain päivinä kuulostaakin). Ehkä teen senkin matkan vielä joskus, mutta harkitusti.
 
Haluaisin ajoittaa matkani aina siihen aikaan, kun Suomessa on kaikista pimeintä, koska kaamosmasennus on jokavuotinen riesa. Saattaa jopa olla, että viime vuosi oli ensimmäinen vuosi ikinä, kun en käynyt kerrassaan missään ulkomailla, en edes Tallinnassa! Niinpä pohdin nyt, malttaako meidän perhe odottaa melkein vuoden pimeää aikaa ja seuraavaa reissua vai pitäisikö lähteä keväällä lämpöön? Nyt ikkunasta ihastuttaa aurinkoinen talvisää ja sopiva pikkupakkanen, mutta olisihan maiseman vaihdos pitkästä aikaa piristävä. Pyhimysen siis ole minäkään. Kun pitää silmät auki kaikelle kauniille ja uudelle tässä ja nyt, ei tarvitse lähteä niin usein sitä muualta etsimään.

Kuva: Anni Pajukangas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *