Granaattiomenasalaatti

Food

Kerroin aiemmin täällä, miten hoidamme joulun kinkereissä tarjoilut usein nyyttäri hengessä ja näin teimme tänäkin jouluna. Valitsin taas viemisiksi granaattiomenasalaatin, joka on saanut kehuja vuosi toisensa jälkeen. Salaatti on raikas lisä kaikkien niiden raskaiden ja makeiden syömisten kylkeen. Kyseiseen salaattiin olen saanut inspiraatiota tästä reseptistä. 

 
Meitä oli jouluna syömässä noin 20 henkeä, salaatti oli lisukkeena kaikkien muiden jouluruokien ohessa ja tarjoiluastian pohjalle jäi vielä noin annoksen verran jämiä. Ajattelisin, että jos salaatin tarjoaa sellaisenaan, vaikka kevyeksi lounaaksi, siitä riittää noin kymmenelle hengelle.
 

Granaattiomenaslaatti (10 hengelle)

 
3 ruukkua Pehtoorin salaattia
 
500g leipäjuustoa
 
1 rs punaisia viinirypäleitä
 
2 granaattiomenaa
 
1 punasipuli
 
100g pekaanipähkinöitä
 
Balsamietikkaa
 
 

1. Huuhdo salaatti ja revi salaattikulhoon.

2. Pilko leipäjuusto sopiviksi palasiksi, huuhdo ja puolita viinirypäleet ja lisää salaatin päälle.

4. Lohko granaattiomena, irrottele siemenet ja lisää nekin salaatin päälle.

5. Pilko punasipuli pieneksi ohueksi silpuksi ja ripottele salaatin pinnalle.

6. Puolittele hieman pähkinöitä ja lisää nekin salaattiin. Lorauta pinnalle hieman balsamietikkaa.

Tarjoile salaatti osana joulupöytää tai arkiruokana leivän tai keiton kera. Jos tarjoilet salaatin heti, voit lämmittää leipäjuustoa hieman pannulla, niin se on tarjoiltaessa lämmintä. 
 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *