Voi räkä, mikä eka flunssa.

Family Personal

Viime viikonloppuna oli tarkoitus olla R:n ensimmäinen yökylä. Jännitin edeltävällä viikolla joka ilta, miten se tulee sujumaan ja miten kamalaa olisi mennä nukkumaan ilman hyvän yön pusua pienelle miehelle. Luultavasti yökylä olisi ollut kamalampaa minulle kuin lapselle, mutta eipä tarvinnut repäistä laastaria ihan vielä, sillä jännitys varmaan tarttui R: ään ja tietysti häneen iski flunssa ja yökyläilyt siirtyivät myöhemmälle.

Onneksi saatiin mummu tänne meille sairastavaa hoitamaan illaksi, ettei tarvinnut laittaa suunnitelmia aivan uuteen uskoon. Oltiin nimittäin pitkästä aikaa saatu kaveripoppoo ympäri Suomea (ja maailmaa) kasaan ja vietettiin lauantai-ilta T:n synttäreitä juhlistaen raflaruualla ja lätkäpelillä.

Räkätauti on nyt levinnyt koko perheeseen ja olkkarimme näyttää yhdeltä isolta pesältä. Futoni kannettiin keskelle olkkarin lattiaa, koska sohvalle saa R:lle kaikista parhaiten pystymmässä olevan asennon nukkua, niin ettei räkä valu pahasti kurkkuun, mahdollistaen yöt enemmällä unella kuin yskällä. Yöllä onkin heräilty välillä tunnin välein yskimään, juomaan vettä tai vaan halimaan pupua ja syömään tuttia. Tutti ja pupu ovatkin olleet ihan pelastus nyt sairastelun aikana.

Ruoka ei oikein ole potilaalle maistunut, kuitenkin makeaa ja kylmää pilttiä on saatu alas muutama purkki. Kylmä marja tai hedelmä piltti on kipeään kurkkuun parasta ja syön niitä itsekin tosi usein kipeänä. Juominenhan se tärkeintä on ja onneksi maitoa on mennyt ihan OK ja vettä myös jonkin verran.

T:llä on ollut kuumekouristuksia pienenä, joten jännityksellä (ja pelolla) olen odottanut periytyvätkö ne jälkikasvulle. Näyttäisi toistaiseksi siltä, että potilas sairastaa enemmän samaan tapaan kuin minä, ei ole ollut kouristuksia, eikä kuume nouse hirveän korkeaksi. Toivottavasti sama suunta jatkuu!

Ollaan vasta tässä talvella alettu enemmän käymään jumpissa ja muissa paikoissa, missä pörrää enemmän ipanoita ja senkin takia varmaan ollaan tähän asti vältytty taudeilta. Uskon myös, että meidän koirien aiheuttavat ”kotipöpöt” ovat osasyy. Ei ole kerta eikä ensimmäinen kun R:n suuhun on oman pallon sijasta mennyt koirien pallo. Onneksi saa rauhassa sairastaa kotona, eikä tarvitse huolia poissaoloista töistä, koulusta tai päiväkodista.

Sentään näillä keleillä on kivempi sairastaa kun kuumalla helteellä, meillä kun ei pulkkamäki vielä riemastuta.

Voiton puolella ollaan räkätaudin osalta ja hyvä niin, sillä minä suuntaan huomenna Helsinkiin First Aid Kitin keikalle ja toivottavasti isilläkin alkaa flunssa helpottaa, sillä pojat ovat illan kahdestaan kotona.

PS: Blogi on hieman muuttunut ja muutoksen myötä muutama juttu täällä ei vielä ole ihan priimaa lukijan näkökulmasta. Toivottavasti saan kaiken kuitenkin mallilleen ja myös päivitystahdin taas entiselleen.

3040cookie-checkVoi räkä, mikä eka flunssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *