Raskausviikko 30 kuulumisia

Family Personal

Kaikki on kyllä nyt tosi hyvin. Raskausviikko 30 on korkattu eli ei enää kauaa! Kesä on täällä ja ollaan vietetty tuntitolkulla aikaa ulkona, puistoissa ja meidän tänä keväänä remontoidulla pihalla. Valo piristää ihan järjettömästi ja tunnen olevani melkein eri ihminen aina kun talvi on selätetty. Mietin joka päivä hiekkalaatikon reunalla, miten siistiä on, kun ei tarvitse pukea niin paljon ulkovaatteita tai väistellä liukumäen alla taivaalta lentäviä räntärättejä. Ja jos totta puhutaan, pelottaa jo nyt puoli vuotta etukäteen, miten tulevasta talvesta, pimeydestä ja märästä selvitään. Unelmissa on ollut lentää jonnekin lämpöön talvella, mutta kummasti viimeaikaiset pandemia fiilikset ovat pistäneet kapuloita niihinkin rattaisiin. Ehkä vauva tuokin mukanaan niin paljon uusia juttuja, että kotona viihtyy paremmin, vaikka räntäsateessa. Niin ainakin kävi esikoisen vauvavuotena.

Olotilat kasvavan masun kanssa on ihan jees. Perusjutut liitoskivut ja piston tunne lenkillä ovat olleet läsnä jo pitkään, eivätkä ne varsinaisesti häiritse. Uusina tulokkaina oireiden joukkoon ovat tulleet suonikohjut ja hengenahdistukset. Veikkaan että suonikohjut hälvenevät synnytyksen jälkeen. Tällä hetkellä kun olo on muutenkin niin epähehkeä, ei pari suonikohjua paljoa tunnu missään (heh). Hengenahdistukset onkin jossain määrin tuttua kauraa jo raskausaikaa edeltävältä ajalta ja niihin saan apua joogasta ja ylipäätään vetreyttävästä liikunnasta. Jo vartin venyttelyt aamulla helpottaa oloa kummasti, jos vaan olisin viisas ja käyttäisin edes sen vartin joka päivä.

Aikaa tällä hetkellä kyllä on, sillä T on ollut nyt paljon enemmän kotona ja ollaan pitkästä aikaa saatu viettää kunnolla aikaa yhdessä, koko perheen voimin. Esikoinen on aloittanut päiväunien nukkumisen taas uudestaan ja huomannut, että isi on nyt paljon maisemissa ja aloittanut myös kunnon ”isivaiheen”, hokemalla ”isi isi” minkä kerkiää.

Muutenkin pyrin nyt loppu raskaudesta ottamaan aikaa itselleni, näkemään kavereita ja ihan vain olemaan yksin. Suunnittelin, että varailen loppuraskaudelle kaikkea kivaa, vähän vaikka jotain pientä hieronta- ja kampaajakäyntiä, niin en vain istua kökötä ja odota, että koska se vauva tulee ja saan myös mielen pysymään paremmin rentona tulevaa synnytystäkin ajatellen. Haluan nauttia omasta ajasta, nyt kun sitä on vielä huomattavasti helpompi järjestää kuin parin kuukauden päästä.

Raskaus ei ollut mulle esikoisenkaan kanssa mitään sädehtivää ja siistiä aikaa, enkä tunne todellakaan olevani omissa nahoissani. Masu rajoittaa elämää jonkin verran esimerkiksi liikkumisen suhteen ja vaikka periaatteessa voin hyvin, niin on se vaan kiva aikanaan saada kroppansa takaisin ihan itselleen. Sanomattakin selvää, että onhan tämä myös sairaan jännää kasvattaa uutta ihmistä sisällään ja ainutlaatuista aikaa omassa elämässä.

Kyllä vähän alkaa jänskättää! Hurjaa kun ei yhtään tiedä, milloin vauva päättää syntyä, enkä voi katsoa kalenterista koska auto kannattaa startata TAYS:ille. Lisä jännityksen tuo logistiset jutut esikoisen ja koirien hoitopaikan suhteen. Tykkään, että jutut on aina selkeästi suunniteltu ja homma toimii järjestelmällisesti, mutta meille on vieläkin vähän auki, minne kukin menee synnytyksen ajaksi. Onneksi meitä on kaksi ja hätä tapauksessa T voi heivata mut ensin sairaalan ja tulla sitten perässä (jos ehtii). Esikoisen synnytys oli kymmenisen tuntia, eli melko nopea. Siksipä suunnitelmissa on mennä tällä kertaa sairaalaan ajoissa, vaikka muuten viettäisinkin kipeiden supistusten kanssa mieluummin aikaa kotona.

Ihan järjetöntä steppausreeniä tuntuu masussa tapahtuvan pitkin päivää ja olisi kiva jo nähdä miltä nämä liikkeet näyttäisivät masun ulkopuolella!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *