Poksahtanut vauvakupla

Family Personal

Elellään vuoden parasta aikaa. Vertaan jatkuvasti vuoden pimeimpään aikaan, kun tuntuu, ettei päivä ala ollenkaan ja tämä tän hetkinen valo tuntuu ihan luksukselta. Valon lisäksi optimaalista on lämpötila. Kun voi vetää lenkillä ilman takkia, mutta ei vielä ole liian kuuma. Vuosi sitten oli just samanlainen kevät. Samanlaisia aurinkoisia päiviä, koirat haisi katupölyltä ja pihapuiden oksiin puski vihreää. Ainoana poikkeuksena oli, että meidän perhe oli bönärin partaalla, kun pieni oli ollut sairaalassa syntymän jälkeen jo melkein kuukauden ja odotimme jo uupuneina tavallista arkea alkavaksi. Vitsit siitä on jo vuosi!

On tavallaan kamalaa ja tavallaan ihanaa ajatella tuota aikaa. Mieleen jäi se kerta, kun vauva saatiin/jouduttiin kylvettämään ensimmäistä kertaa sairaalassa. Mua ärsytti niin, etten saakaan kylvettää vauvaa kotona ensimmäistä kertaa, vaan mun täytyi tyytyä kylvettämään vauva sairaalassa kaikkien johtohässäköiden ympäröimänä. Kaikki alun ihanuus oli pilattu, vauvakupla riistetty. Sekään ei paljon lohduttanut, kun ihmiset sanoivat, että ainakin voit nukkua vielä, kun lapsi on yöt sairaalassa. No enpäs voinut, kun pohdin yöt läpeensä, millä ihmeen keinolla saan vauvan pois sairaalasta ja kotiin öitä kitisemään, kuten vastasyntyneen kuului.

Vaikka alussa olinkin sitä mieltä, että sairaala pilasi meiltä paljon, eikä mitkään ne ekat kerrat olleet yhtään niin ainutlaatuisia sairaalassa kuin ne olisivat olleet kotona, aika on tehnyt tehtävänsä ja nämä aurinkoiset kevät päivät tuovat päällimmäisenä mieleen ne iloiset päivät, kun vihdoin päästiin kotiin. Ensimmäistä kertaa kaupungille ja ensimmäistä kertaa vaunulenkille. Varmasti olin suunnattoman onnellinen kun R syntyi, mutta kaikista onnellisimpana päivänä muistan sen päivän, kun päästiin kotiin. Vihdoin siihen tavalliseen arkeen, jota oltiin niin kauan odotettu.

Tavallista arkea on kestänyt jo vuoden verran ja viikko sitten juhlittiin yksi vuotiasta taaperoa. Juhlat menivät leppoisasti, vaikka välillä väkimäärä vähän jännittikin sankaria. Vuoden vanha on ihan omanlaisensa persoona ja aivan huippu tyyppi, joka onnekseen ei varmasti muista alun hankaluuksista yhtikäs mitään ja voimme molemmat keskittyä uusiin ekoihin kertoihin, ekoihin askeleisiin ja sanoihin. Ja ennen kaikkea ekaan ulkomaanmatkaan, joka lähestyy uhkaavasti.

Luulin, että olisin ikuisesti traumatisoitunut ja katkera hankalasta alkutaipaleesta esikoisen kanssa ja vaikka se välillä tuleekin mieleen, niin ei ollenkaan niin synkkänä ajatuksena kuin olisin ajatellut. Kuitenkin ensimmäiset viikot uunituoreen vauvan kanssa ovat aina täynnä myös niin ihania asioista, että ne vievät voiton synkiltä hetkiltä jälkikäteen muisteltuna. Sitä paitsi, kun yrittää pysyä liikkumaan opettelevan taaperon vauhdissa, niin eipä tässä juuri ehdi murehtia vanhoja.

Vuodessa ollaan ehditty luomaan paljon uusia hyviä muistoja, saa nähdä mitä kaikkea 2 vee synttäreillä muistellaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *