Kannattaako vauvalle ottaa vakuutus?

Family

Huh, vihdoin uni maistuu naperolle. Meillä ei olla viime öinä nukuttu erityisen hyvin, kun melkeinpä koko vuoden perhettämme rassanneet sairastelut jatkuvat vaan jatkumistaan. Uni olisi paras lääke, mutta kipeänä se ei vaan aina tuntuisi pienelle miehelle maistuvan. Kävimme eilen taas lääkärissä toteamassa, että korvatulehdus se riivaa yhä. Otimme vauvalle kattavan vakuutuksen jo odotusaikana ja sen takia olemme käyneet vallan yksityisellä lääkärissä.

En ole ikinä ollut kova ottamaan vakuutuksia. Lähinnä ne pakolliset, kotivakuutus ja autovakuutus. Vakuutukset ovat melko kalliita ja ennen vakuutuksen ottamista pohdin, että olisiko kuitenkin vaan järkevämpää kerätä rahaa säästöön, omaan ”paniikkirahastoon” siltä varalta, jos jotain isompaa sattuisi. Kuitenkin T:llä on aina ollut terveysvakuutus myös itsellään, se on hyväksi todettu ja sillä perusteella päädyimme sitten ottamaan vauvalle myös vakuutuksen. Ajatuksena oli ottaa vakuutus ainakin alkuun ja irtisanoa se sitten, jos siltä tuntuu. Mikäli vakuutuksen irtisanoo, on tietysti hyvä huomioida, että jos joskus ottaa uuden vakuutuksen ei se enää korvaa jo todettuja vaivoja ja voi näin sisältää enemmän rajoituksia kuin ensimmäinen vakuutus.

Vakuutus pääsi (joutui) heti käyttöön, sillä pitkä sairaalajakso alkoi heti syntymän jälkeen. Omavastuun jälkeen jäi vielä huomattava summa vakuutuksella kuitattavaksi ja loppu vakuutuskauden lääkärikäynnit olivatkin sitten ”ilmaisia”, kun omavastuu oli jo maksettu tältä ajalta. Vakuutukseen meni kaikki sairaalajakson jälkeiset kontrollit ja lisäksi käytiin yksityisellä vauvan herkän ihon takia, saatiin hyvät tehovoiteet, joita ollaan haettu apteekista jo monta purnukkaa vakuutuksen piikkiin.

R oli tosi terve koko viime vuoden, mutta nyt koko alkanut vuosi on ollut jatkuvaa sairastelua. Uskoisin, että vauvat ja pienet lapset otetaan kunnalliseenkin lääkäriin nopealla aikataululla, mutta silti on ollut kyllä tosi helppoa, kun voi vaikka vasta edellisenä päivänä näppärästi varata seuraavalle päivälle ajan yksityiselle lastenlääkärille, juuri siihen täydelliseen aikaan, kun päikkärit on jo ehditty nukkua ja bussi tulee sopivasti.

Olemme nyt käyneet lääkärissä Mehiläisessä, johon tosiaan pystyy varaamaan ajan ja myös ilmoittautumaan kännykkäsovelluksella. Aluksi homma tuntui todella oudolta, kun en ollut vastaavaan ennen törmännyt, mutta nyt jo muutaman kerran, kun olen varannut ajan ja ilmoittautunut vastaanotolle niin se on kyllä hirmu kätsy! Kerran, kun sovellukseen päivittää kaikki tiedot, ei edes sovellukseen kirjautumiseen tarvita mitään tunnuslukuja, kun senkin voi tehdä sormenjäljellä. Kaikki reseptitkin voi tsekata helposti puhelimen ruudulta.

Toivotaan, että korvatulehdus olisi viimein tällä kolmannella antibiootilla taltutettu, mutta mikäli vaiva vielä jatkuu, varataan aika korvalääkärille, jolla toivottavasti olisi jokin erityinen rohto vauvan jatkuvaan korvakipuiluun.

Harmi, kun ei pysty ennustamaan onko vakuutus omalle lapselle tarpeellinen vai ei. Meidän perheessämme se on valitettavasti tullut tarpeeseen, ainakin toistaiseksi.

4690cookie-checkKannattaako vauvalle ottaa vakuutus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *