Esikoisen odotus. 2018 2/2

Family Personal

Palataan alkuvuoteen 2018, muistelemaan esikoisen odotusta.
Tässä tekstissä muistelen viimeistä puolikasta, mikäli alku raskauden tapahtumat jäi lukematta, niin niistä voit lukea Täältä ♥.

 photo UNADJUSTEDNONRAW_thumb_daf_zps6dtdnnru.jpg

Odotus 2/2

Vko 20
Matkalla viikon 20 ultraan, mietin miten aika voi mennä niin nopeasti, jo puolet takana! Ilmoittaudun äitiysultraan ja huomaan, että gynekologi on mies. Äh, voisiko mennä enää epämiellyttävämmäksi. Noh, vauvalla on kuitenkin rakenteet kunnossa ja kuulen lääkärin onnekseni toteavan moneen kertaan tutkimuksen aikana ”normaali”. Tutkimuksen jälkeen lääkäri keskustelee kanssamme ja kertoo vauvan olevan hieman pieni, noin 60g pienempi kuin olisi toivottua. Hän kertoo, että on hyvä tulla kontrolliin parin viikon sisään.
Alkuraskauden kehitysvamma uhkailujen jälkeen sikiön pieni koko ei juurikaan hetkauta, mutta menen toki ultraan uudestaan, kun lääkäri kerran niin kehottaa.
Vko 21
Pian tapaankin saman mieslääkärin kontrolliultrassa. Tutkimuksen jälkeen lääkäri kertoo hyviä uutisia, paino on lähtenyt tasaiseen nousuun. Hän kuitenkin kertoo myös, että on havainnut sydämen väliseinässä reiän, jonka vuoksi saan lähetteen Taysiin viikon päähän. Kauan tässä oltiinkin ilman suurempia huolia. Onneksi vauva on alkanut potkimaan tällä viikolla enemmän. Se tuo tunteen, että kaikki on ok ja vahvasti voidaan. Ajatukset menevät silti välillä synkiksi ja toivon vaan, että aika jatkaisi juoksemistaan niin, että vauva olisi pian täällä meidän kanssa, terveenä.
Vko 22
Taysiin parin viikon kuluttua kävellessämme mietimme, että seuraava kerta täällä saattaakin olla, kun vauva tulee maailmaan. Teemu on jo suunnitellut, miten kantaa minut kiireellä lasiovien läpi ja huutaa ”apua nyt syntyy!”.Ultrassa lääkäri tutkii tarkasti kaikki rakenteet ja lopuksi sydämen. Hän ei havaitse mitään poikkeavaa, mutta kehottaa meitä kuitenkin tulemaan uudestaan tammikuussa, niin että lasten kardiologi on paikalla, koska kolmiulotteinen sydän on hyvin hankala tutkia. Lääkäri kuitenkin uskoo, että jos sydämessä on reikä, se on hyvin pieni ja mahdollisesti umpeutuu itsestään.

 photo UNADJUSTEDNONRAW_thumb_dbf_zps6tlmuoj7.jpg

Vko 25
Joulu lähenee ja olo alkaa tuntua melko raskaana olevalta. Raskaus alkaa tuntua tavalliselta, enkä enää havahdu pitkin päivää, että tosiaan olen raskaana. Alussa tätä oli vaikea uskoa todeksi ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Nyt tuntuu, että voi jo hengähtää.

 photo e41002a9-d6ee-4170-81e7-3ed3a3ca1f0d_zps5xh5c75m.jpg
Vko 34

Jäin töistä viikkoa ennen äitiysloman alkua sairaslomalle, koska alaselkä ja nivuset kipuilevat niin paljon, etten pystynyt satulatuolissa istumaan. Olin myös hurjan väsynyt jokaisen työpäivän jälkeen, stressi painaa päälle, enkä halua olla stressaantunut, kun toimin pikkuihmisen kasvualustana.

Vko 39
Ihanan aurinkoinen pääsiäinen ja enää viikko laskettuun aikaan. Lähiaikoina on tullut nukuttua pitkiä yöunia, mutta sitäkin katkonaisempia, vauvan painaessa milloin mistäkin ikävästi. Olo on kuitenkin yllättävän hyvä, olin varautunut paljon tätäkin tukalampaan ja kipeämpään oloon. Viikon alussa oli neuvolakäynti, jossa todettiin taas, että vauva on siron kokoinen. Mieluummin punnerrankin ulos 3 kiloisen pötkylän kuin 5 kiloisen möhkäleen ja kuulemma sirot vauvat ovat monesti terveempiä, joten hyvä näin.

Vko 41
Laskettu aika oli ja meni. Kaiken maailman poppakonstit oli kokeiltu ja kävelimme jopa jäitä pitkin Viikinsaareen vielä lasketun ajan jälkeen, mutta mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Onneksi kivut ovatkin lopun lähestyessä lähteneet ja olo tuntuu yllättäen paremmalta kuin kuukausi sitten. Synnytyksen käynnistys oli sovittuna tulevalle perjantaille ja aloin jo asennoitua kohtalooni, että silloin vauva syntyisi ja samalla luultavimmin saisin sanoa hyvästit luonnolliselle synnytykselle. Alkoi toden teolla kyllästyttää jatkuva herääminen pettymykseen, ”ei tänäkään yönä”.

 photo Its Cabin Fever September 1_zpshaqfzefx.png

Vko 41+4

Vietimme päivän Hulluilla Päivillä ja keskustassa pyörien.
Kotona suuntasimme lenkille, josta piti tulla vähän pidempi, mutta kävely alkoi tuntua sen verran raskaalta, että otimme oikoreitin takaisin kotiin. Pian kotiin pääsyn jälkeen, iltapäivä kuuden hujakoilla alkoi tuntua voimakkaampia supistuksia, jotka pian tulivat säännöllisesti. En kuitenkaan viitsinyt niistä sen kummempia innostua, kun niin monta kertaa olin muka tuntenut jotain erilaista ja ajatellut, että nytkö alkaa tapahtua.

Aloin kuitenkin kellottaa supistuksia ja yllättäen huomasin, että supistukset tulevatkin melko säännöllisesti, jo 10 min välein. Soittelin synnärille 22 aikaan ja kyselin ohjeita, kun supistukset alkoivat vaatia tullessaan tuen ottamista seinästä. Kätilö kehotti ottamaan Panadolia ja yrittämään nukkumista. Mikäli supistukset vielä voimistuisivat, voisin soittaa uudestaan. Laitoimme kaiken valmiiksi, mikäli lähtö tulisi tänä yönä ja menimme nukkumaan. Sängyssä puristelin kampaa kämmenessä (kivunlievityskeino) ja painoin mahaan kauratyynyä, mitkä auttoivat melko hyvin supistuksen tullessa. Kuitenkin aika pian alkoi tuntua, ettei ehkä kannata enää olla kotona. Mielessä pyöri äidin neuvo ”jos tuntuu, että on kakkahätä niin lähde pian sairaalaan” Hmm ehkä tämä oli sitä tunnetta… ja sitten lähdettiin.


 photo UNADJUSTEDNONRAW_thumb_db3_zpsvyl92sva.jpg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *